Tämä aamu on ollut hirveän stressaava ja painostava. Lääkärit totesivat, että jakomielitautisuuteni on väistynyt. Mutta he ovat aivan väärässä.

MINÄ olen aivan varma, että erimoiset persoonani ovat vieläkin tuolla jossain. Tunnen sen keltaisissa luissani. Kyllä ne vielä pulpahtavat pintaan. Ne vain odottavat jossain, syövereissä aivojeni, tai jossain kaukaisuudessa, ulkomailla. En pidä tästä tunteesta, se on liian riekaleista tunnettavaa.

Olen repeytynyt, ja erkanen aina vain lisää, en jaksa tällaista.